Aljaksandr (Aida)

Johtajana Aljaksandr on hyvin tiukka ja järkähtämätön. Orilla on piikiven kova tahto, ja se vaatii osakseen asiaankuuluvaa arvostusta ja kunnioitusta, ei kuitenkaan turhamaisuuttaan, vaan pitääkseen laumansa tiiviinä ja yhtenäisenä. Ori on äärimmäisen älykäs ja tiedostaa omat ja laumansa vahvuudet realistisella tasolla, ja suhtautuu laumaansa johtajan tavoin: Aljaksandr tavoittelee kaikkien chadrojen etua, joutuen kuitenkin asettamaan välillä vaakalaudalle tiettyjen yksilöiden elämän ja tulevaisuuden. Johtajaa syytetään joskus kylmäksi ja liian laskelmoivaksi, mutta voitto rodworeista ja chadrojen uusi nousu kuitenkin tarvitsivat uhrauksia. Ja harvemmin orille valitetaan siitä että tuo vapautti sulkasiipiset sorrostaan. Aljaksandr onkin kuin shakinpelaaja pohtiessaan valtapelejä: Jos jotakin on uhrattava, sitä ei jäädä suremaan.

Tämä onkin edellyttänyt sitä että johtaja on iän myötä oppinut hillitsemään itsensä ja tunteensa. Hyödyllistä tämä on paineen alla, mutta käytösmalli on läsnä ainaisesti Aljaksandrin elämässä: Tutustuessa Aljaksandr onkin hyvin vähäpuheinen, mutta puhuessaan puhuu aina tiukkaa asiaa, ja toivoo muidenkin toimivan niin. Johtaja saattaakin vaikuttaa kylmäkiskoiselta ja etäiseltä, mutta se on ehkä papurikkokuvioisensuunnitelmakin. Kunnioitus on hankalampi ansaita olemalla isällinen ja ymmärtäväinen, kuin silloin kun hallitsee rautaisesti ja saa asioita aikaan. Aljaksandr on myös yrittänyt pysyä mahdollisimman etäisenä hahmona vahvistaakseen ja suojellakseen omaa johtajakuvaansa.

Aljaksandr on oppinut ajattelemaan aina ensin järjellä, tunteilla ei ole paljoakaan tilaa sen elämässä. Älykkäänä hevosena kuitenkin papurikkotäpläinen tietää, että ennen pitkää jos se ei löydä itselleen ketään luotettua, yksinäisyys ajaa sen hulluuden partaalle. Orin täyttä luottamusta ja kunnioitusta on kuitenkin vaikea ansaita omakseen, eikä ori ole niitä jotka antaisivat toisia mahdollisuuksia.

Sen lisäksi että johtaja vihaa pohjattomasti rodworeita, Aljaksandr suhtautuu hylkiöihin lähes yhtä vihamielisesti. Laumasta karkoitetut petturit ja epäonnistujat eivät saa osakseen puolikastakaan armon murusta Aljaksandrilta, jos osuvat papurikkotäpläisen tielle.

Tammoihin johtaja yrittää suhtautua täysin samalla tavalla kuin oreihin, mutta menneisyydestään johtuen on Aljaksandrissa pientä piilevää sovinistinvikaa. Ensinnäkään ori ei pääse mihinkään ajatuksesta ja tosiasiasta että tammat ovat heikompia kuin orit, ja siksi automaattisesti altavastaajia. Ja koska ne ovat niin helposti alistettavissa, ei periaatteessa tammojen aliarviointi ja alistaminen ole väärin. Johtajana kuitenkaan Aljaksandrilla ei ole varaa esittää näinkin poikkeavia ja syrjiviä mielipiteitä, vaan pitää ne mieluusti ominaan. Suhtautumisen voi kuitenkin huomata esimerkiksi orille keskustellessa. Muuten kuitenkin Aljaksandr suhtautuu vastakkaiseen sukupuoleen kuin kuka tahansa muukin hetero. Johtajana kuitenkaan orilla ei ole varaa yhden yön suhteisiin ja säheltämiseen, joten tällä hetkellä tammat jäävät melko lailla orilta huomaamatta.

Ori ei ole enää pitkään aikaan menettänyt kontrolliaan, mutta jos niin sattuu käymään, ei näky ole kaunis ja lähistöllä ei ole viisasta oleskella. Koska ori itse patoaa paljon tunteitaan sisälleen ja yrittää purkaa paineitaan vain treenaamalla ruumistaan, on raivonpurkaukset odotettavissa jossain vaiheessa. Ori ei todellakaan ole hyvä ilmaisemaan itseään sanoilla, ja varsinkin kun henkilö, jolle edes yrittää puhua murheistaan puuttuu, on yhtälö melko onneton. Koska Aljaksandrilla on koko ajan täysi ja moitteeton kontrolli yllään, on sen menettäminen sanatarkasti kontrollin menettämistä. Aljaksandria voisi melkein verrata Hulkiin, joka ei raivostuessaan välitä, kehen osuu ja kuinka lujaa. Voimakkaana ja taidokkaana taistelijana jälki on luonnollisesti pahaa.

Aljaksandrin lapsuus oli aivan normaali: kaksi rakastavaa vanhempaa, ikäisten seuraa, leikkiä ja lentämään opettelemista ja niityillä kierimistä. Kuitenkin aina sankarien elämässä tullaan siihen pisteeseen, joka muuttaa elämän päälaelleen, ja se Aljaksandrin tapauksessa tapahtui sinä vuonna kun papurikkotäpläinen oli täyttänyt kolme vuotta.

Uhmakas rodworsotilasjoukko oli tunkeutunut huvittelemaan chadrojen maille. Joukkio ei uskaltanut mennä kovin pitkälle vieraille maille, vaan väijyi muutaman päivän rotkon tuntumassa pahaa-aavistamattomia ohikulkijoita valmiina pyrähtämään omalle puolelleen jos vastaan sattuisi liian kova pala. Yksi ohikulkijoista oli Aljaksandrin muutamaa vuotta vanhempi sisko. Jäljelle ei jäänyt muuta kuin lähes tunnistamattomaksi runneltu ruumis, jonka pikku teini löysi emän lähetettyä nuorimmaisensa etsimään muutaman päivän kadoksissa ollutta tammaa. Aluksi epäiltiin tietysti onnettomuutta, mutta tekijät saatiin selville, kun muitakin uhreja alkoi tulla ilmi samoilta alueilta. Myös muutama silminnäkijähavainto riehuvasta rodworsotilasjoukosta saatiin, jolloin asiasta kerrottiin ripeästi sotakapteenille. Chadrojen rajan vartiointia tiukennettiin ja sotilaat lähtivät omalle puolelleen, jättäen kuitenkin Aljaksandrin perheineen murheen murtamina suremaan menetettyä perheenjäsentä.

Muuten rauhaarakastavan perheen mielipide muuttui radikaalisti laumojen välisestä sodasta. Aljaksandrin vanhemmat olivat alun perin olleet hiljaisina sitä mieltä, että laumojen yhdistyminen voisi olla hyvä asia ja rauhaisa sopusointu saavutettavissa. Menetettyään rakkaan tyttärensä vanhemmistä tuli hyvin laumahenkisiä ja Aljaksandr kannustettiin sotilaan oppiin.

Tästä alkoi matka chadrojen johtajaksi.
Aljaksandr pääsi sotilaaksi täytettyään vaaditut kuusi vuotta. Siihen asti ori oli treenannut vartaloaan ja harjoitellut oma-aloitteiseksi pärjätäkseen vanhempien sotilaiden ja sotakapteenin määräämässä tahdissa. Koulutus oli rankkaa, mutta ori kesti.
Tämä ei kuitenkaan tuntunut millään riittävän. Chadroja ei pelastettu pelkällä harjoittelulla, rajavahtivuoroilla ja satunnaisten hylkiöiden ja rodworien omille maille palauttamisilla. Aljaksandr halusi enemmän ja tutustuttuaan paremmin kahteen muuhun sotilaaseen, Seemiin ja Jitraniin päätti kolmikko alkaa hiljaisin äänin toteuttamaan vähän omaa suunnitelmaansa. Sotilaan elämän ohella pikku iskujoukko teki välillä satunnaisia hyökkäyksiä rodworien maille, pitkällekin sisämaahan toteuttaen samaa tehtävää kuin mitä orin nuoruuden painajaismainen rodworsotilasjoukkokin oli tehnyt. Tämän ansiosta Aljaksandr oppi tuntemaan melko hyvin rodworien maita, sekä sai tyydytettyä hieman loputonta kostonjanoaan, mutta hintana oli haavat ja vammat. Erään kerran puolustavan rodworsotilaan isku osui vähän liian hyvin maalitauluunsa, ja Aljaksandrilla oli onnea, että hän sai vielä pitää vasemman silmän päässään.
Elämä koostui retkistä vieraille maille, sotilaan treenistä, mutta jotain tuntui puuttuvan. Aljaksandr ei saanut rauhaa vaikka kostikin moninkertaisesti vihaamilleen nahkasiiville siskonsa menettämisen. Lukuisat irtosuhteet ja yhden illanjutut tammojen kanssa eivät auttaneet asiaa yhtään. Ori tunsi olevansa jotenkin tyhjä.
Ainoa lohtu ja ymmärrys oli kuitenkin Seem, jonka kanssa Aljaksandr lähentyi lyhyen ajan sisään nopeasti. Kaksikko luotti toisiinsa täysin ja tuli toimeen erinomaisesti. Jitrankaan ei kuitenkaan jäänyt ulkopuolelle, vaikka Seem ja Aljaksandr olivatkin ne erottamattomat.

Jälleen kaikki muuttui kun yksi chadrasotilaista, Jacko, sai laumojen väliset suhteet roihahtamaan ja sodan syttymään. Aljaksandr joutui sotaan hylkiöiden maille ja haavoittui pahoin, sillä kotikenttäetua ei ollut olemassakaan. Toisin kuin monet muut kummankin lauman jäsenet, Aljaksandr ei ollut koskaan käynyt halveksimiensa hylkiöiden alueilla. Sota hävittiin ja johtajattarelta katkesivat siivet. Koko lauma oli hajallaan rodworien vallan alla ja täysin sekasortoisena.

Rodworeilla oli täysi lupa tulla chadrojen maille tekemään mitä lystäsivät, mutta chadrat eivät edelleenkään saaneet ylittää rotkoa. Aljaksandr veätytyi sademetsään parantelemaan haavojaan Seemin ja Jitranin kanssa, sillä sotilaat olivat erityisesti mässäilevien rodworien pilkan ja pahoinpitelyjen kohteena. Kolmikko yritti odottaa kärsivällisesti tilanteen rauhoittuvan ja asettuvan uomiinsa, mutta jostain syystä rodworit eivät tuntuneet saavan tarpeekseen vaan jatkoivat lukuisia ryöstöretkiään sulkasiipien maille.

Kolmikkokaan ei voinut enää kituuttaa petollisessa sademetsässä, vaan he tulivat pois. Mutta Murphyn lain mukaan, ensimmäiset orien tapaamat henkilöt olivat tietenkin erityisen riidanhaluisia rodworeita. Aljaksandr ja Jitran pääsivät pakenemaan suhteellisin vähin vammoin, kun koko rodworjoukko keskitti murhanhimonsa yhteen, ennaltavalittuun kohteeseen. Seem ei päässyt pakoon.

Katkeroitunut ja sisältä surun repimä Aljaksandr ei kestänyt enää sekuntiakaan levätä laakereillaan vaan alkoi toiminnan. Läheisimmän ystävän, sekä jokaisen muunkin Aljaksandrille rakkaan menettämisen aiheuttama suru oli helppo roihauttaa vain puhtaaksi vihaksi joka sai orin ryhtymään äkkipikaiseen ja uhmakkaaseen tekoonsa. Mitään enempiä ajattelematta se keräsi kaikki chadrat taakseen ja onnistui kuin onnistuikin joukolla häätämään rodworit omille alueilleen ja puhdistamaan maansa. Rodworeille yllätyshyökkäys tuli nimensä mukaan täytenä yllätyksenä ja chadrojen äkkiarvaamaton sivallus suisti itse Jaguarinkin tasapainosta. Aljaksandr huomasi pian olevansa epävirallisesti laumansa johtaja, ja lunasti paikkansa itselleen ennekuin kukaan ehti estää. Epävirallisesta iskuryhmäjoukkion jäsenestä ori oli yhdessä vuorokaudessa ponkaissut itsensä arvoasteikon huipulle, ja tottui asemaansa hetkessä.

Sotilaan tehtävä (yksinpeli), Sademetsä