Pääsivu
Viikkoja jatkunut rankkasade ei piiskannut täplikästä selkää aivan niin väkivaltaisesti tiheässä sademetsässä, jossa suuret lehtipuut kasvoivat juuri niin kaukana toisistaan etteivät niiden oksat murskanneet toisiaan. Se ei kuitenkaan ollut tae siitä etteikö kaikki se vesimäärä joka Chadrojen alueita pieksi olisi päässyt myös sademetsään. Vesipisarat joutuivat kulkemaan vain hieman pidemmän matkan kiemurrellen lehtien välissä, mikä sai ne kerääntymään yhteen ja muodostamaan pieniä vesilammikoita lehdille ja norumaan sieltä pienten suihkujen lailla painovoiman vetäminä alas maahan. Sademetsässä kävellessä oli kuin olisi joutunut todella lahoon, isoon ja vanhaan autiotaloon, jonka katto oli yhtä täynnä reikiä kuin siivilä. Siellä täällä taivaasta tippui pieni vesiputous kuin hanasta.
Läpimärkä ja uupunut sulkasiipien johtaja tarpoi rivakasti eteenpäin tulivassa sademetsässä. Siinä missä vettä oli litratolkulla tälläkin hetkellä Aljaksandrin yläpuolella odottamassa pääsyä pois sankasta lehvästöstä, sitä valui, pyörteili ja virtasi myös maassa. Kaikki maa oli vähintään kymmenen sentin vesikerroksen alla. Riippuen maanpinnan muodosta, oli vettä paikoitellen jopa orin polveen, mutta täplikäs yritti vältellä näitä kohtia. Kerrankin olisi ollut ehkä hyötyä olla nahkasiipinen äpärä, Rodwor, sillä sellaisilla kilometrin mittaisilla kahlaajanjaloilla pääsisikin ehkä oikaisemaan nämä syvemmät kohdat.
Syy miksi johtaja oli sademetsässä, kaikista vaarallisimmalla alueella, oli selkeä. Sademetsä oli aina ollut Chadrojen turvapaikka. Monet lintusiivet tunsivat vaarallisen metsän kyllin hyvin voidakseen selviytyä siellä. Yleensä se antoi suojaa luonnovoimia ja tunkeilijoita vastaan. Rodworien vallan aikana sademetsä oli ollut ainoa paikka, jossa kykeni olemaan varma ettei nahkasiipinen voinut tulla vastaan. Sodan aikana sinne oli etsiytyneet tiineet, vanhat ja vahingoittuneet.
Nyt sademetsä oli kääntynyt suojattejaan vastaan ja moni oli jäänyt loukkuun vetiseen entiseen turvapaikkaan.
Aljaksandr oli johtoportaan, sotilaittensa ja kaikkien kykenevien kanssa haravoinut sademetsää jo kaksi päivää putkeen ja onnistunutkin pelastamaan osan ahdinkoon joutuneista. Ikävä kyllä matka varrelta oli myös löytynyt enemmän kuin yksi jo hyvässä mätänemisprosessissa oleva hukkuneen ruumis. Sotilaana johtaja oli tottunut niihin siinä määrin missä ikinä kuolleeseen voi tottua.
Märkänä sekä hiestä että sadevedestä ori kahlasi eteenpäin etsien katseellaan pelastettavaa. Suurin osa sotilaista liikkui pareittain oman turvallisuutensakin vuoksi, mutta täplikäs luotti itseensä siinä määrin että uskalsi jättää henkensä omaksi huolekseen. Ainoa, mikä oli hivenen pielessä oli orin muutenkin heikko näkö, mikä johtui siitä että chadra siristeli aina silmiään. Nyt kun silmäripset olivat täynnä tiivistyneitä pisaroita ja sademetsän utu entistäkin hämäävämpi oli hankala erottaa asioita edessään. Aljaksandr kiitti kehoaan siitä etei näkö ollut lähellekään ainoa aisti jonka varassa pystyi kulkemaan.
---
Zaackh nosti turpansa vedestä, ja pitkin sen kasvoja valui suuria vesinoroja, joihin sekoittui verta ruhjeesta sen päässä. Pieni vaaleansinikirjava tamma makasi liikkumatta vedessä, ja Zaackh ravisti loputkin vedet itsestään vain ollakseen aivan yhtä märkä seuraavan kymmenen sekunnin päästä. Noin pieneksi ja hinteläksi, ja tavalliseksi tammaksi oli ollut yllätys että se oli saanut edes tämän pienen ruhjeen aikaan suuren orin leukaperiin. Musta ei vilkaissutkaan hukuttamaansa satunnaista ohikulkijaa, sillä ensinnäkin liika ajattelu sai pintaan liikaa tunteita ja toiseksi jokin muu oli kiinnittänyt mustan huomion.
Hetkeksi karvainen jättiläinen jähmettyi paikoilleen, mutta samassa sekunnissa peruutti yllättävän äänettömästi, ollakseen noinkin raavaan ja kömpelön näköinen rodwor, lähimpien puiden suojaan. Sydän hakaten sotilas toivoi ettei ruhjeen rautainen haju yltäisi chadrojen johtajan sieraimiin.
Helvetti, juuri Zaackhin tuuria. Kukaan muu joka oli hoitamassa äärimmäisen salaista ja vaarallista johtajattarensa asettamaa tehtävää ei voinut törmätä heti neljännen uhrin kohdalla itse pääpaholaiseen.
Musta ori tuijotti puskien suojista puiden lomasta tullutta vihreäjouhista. Se ei ollut kertaakaan nähnyt tätä kohuttua Aljaksandria, ja ymmärsi nyt täysin, miksi kumpikin lauma oli niin kuohuksissaan.
Johtaja oli Zaackhia varmasti ainakin kymmenen senttiä pienempi, mutta mikäli mahdollista, vieläkin voimaa uhkuvamman ja vaarallisemman näköinen. Siinä missä Zaackhin kohdalla tämä perustui massaan ja kokoon, se ei voinut päteä pieneen ja virtaviivaiseen chadraan. Aluksi Zaackh ajattelin vahvuuden vain hehkuvan täplikkäästä orista, kunnes ymmärsi että kyseessä oli se, miten lihaksikas siivekäs liikkui. Kuin jokaisen liikkeen aikana työskentelevä pieninkin lihas olisi ollut täysin täplikkään kontrollista. Kuin johtaja olisi tuntenut jokaisen lihassäikeensä ja käskenyt sitä toimimaan. Ori oli kuin kurinalainen, tyyni ja kauniin tappava armeijarykmentti yhdessä kehossa. Ei ihme, että juuri tämä ori oli ollut rodworeita vastaan nousseen kapinan alkuoima.
Zaackh tiesi, että joku olisi voinut kyetä liikkumaan noin keskittyessään joka solullaan siihen. Mutta kuten kuka tahansa tiesi, sademetsässä ei ollut aikaa keskisttyä siihen miten liikkui, vaan että ylipäätään liikkui. Zaackh puri huultaan ja kirosi mielessään. Mustan pitäisi ainakin yrittää hiljentää chadrojen johtaja jos tuo huomaisi piileskelevän mustan, mutta tehtävä oli jo ensiharkitsemalla tuhoon tuomittu. Kumpikin oreista oli väsynyt ja loppuunkulutettu sään ja tehtäviensä vuoksi, mutta ei ollut hetkenkään epälystä siitä, kumpi tappaisi ja kumman.
Ja että mitä siitä seuraisi jos Zaackh paljastuisi.
---
Aljaksandr jatkoi eteenpäin muutaman askeleen, kunnes pysähtyi. Kuten musta sotilas (josta täplikäs ei ollut millään tasolla tietoinen) oli tehnyt vähän aikaa sitten, Aljaksandrkin ravisteli vettä itsestään ja harjastaan niin että pisarat lentelivät joka suuntaan kaaresta. Kolme erimittaista jouhista sidottua pitkää poninhäntää läimähtivät orin kaulaan ja lavoille kuin vihreät ruoskat. Sitten johtaja jatkoi nopeasti matkaansa vaaleansinisen ruumiin luo ja kumartui alas.
Tamma oli vielä lämmin, ja räpyteltyään silmistään suurimmat pisarat, ori yritti katsoa tarkemmin, tunnistaisiko nuoren vainajan. Tamman kasvot olivat kuitenkin veden alla, ja hellästi ori nappasi kiinni kuolleen nuorikon korvasta, ja kohotti tamman päätä ja laski sen sitten toiseen kohtaan niin että elottomat kasvot jäivät veden pinnan yläpuolelle.
---
Zaackh seurasi liikkumatta, jokainen lihas jännittyneenä ja henkeään pidätellen johtajan jokaista liikettä. Kahtaa hevosta erotti vain kymmenisen metriä, puska, ja kuollut tamma. Täysin varoittamatta kissa ja hiiri-leikin vahvempi osapuoli päästi sateeseen tukahtuneen mutta hyytävän raivonkarjahduksen ja oli vähällä saada saaliinsa paljastamaan itsensä, mutta Zaackhin yllättynyt älähdys takertui kaikkien rodworien onneksi sen kurkkuun.
---
Aljaksandr olisi voinut pelastaa ehkä nuoren tamman, jos olisi ollut hieman nopeampi, venyttänyt itseään vielä vähän enemmän, puskenut itseään rajojensa yli. Äärimmäisyys ei riittänyt silloin kun oli johtaja! Ennenkuin raivonpurkauksen kaiku oli ehtinyt himmetä sateeseen, valkohehkuista vihaa kokeva täplikäs levitti siipensä liian pienessä tilassa niin että kummatkin iskeytyivät päin vahvaa puunrunkoa saaden lehvästön yläilmoissa kavahtamaan
---
ja liikkumaan niin että varmasti ainakin litra kylmää vettä tippui piilottelevan ja valittamaan kykenemättömän mustan sotilaan päälle.
---
Puuskuttaen ja täristenvihreäjouhinen kokosi itsensä ja siipensä jälleen kiinni kylkiin, hengittäen mahdollisimman rauhallisesti. Raivonpurkausta ei ollut koskaan tapahtunutkaan. Moni muu mahdollisesti tälläkin hetkellä vaarassa oleva ei odottanut, kuollako nyt vai ehkä kohta vain jotta johtaja voisi pitää pienen tunteellisen hetkensä. Täplikäs soimasi itseään, seisoi hetken paikoillaan ja jatkoi matkaansa vihaisena itselleen, huomaamatta kiireessään ja raivossaan mustaa sotilasta.
---
Kerrankin hyvä tuuri, chadrojen johtajan kiire ja koko maailma oli ollut Zaackhin puolella, ja musta olisi voinut luultavasti pyörtyä onnesta ja helpotuksesta. Tämä märkä lätäkkö ei kuitenkaan ollut oikea paikka, eikä ori olisi turvassa ennekuin omalla puolellaan. Chadrojen lahtaaminen saisi jatkua vasta levon jälkeen, ettei väsymys ja herpaantunut keskittymiskyky laukaisisi uutta laumojen välistä sotaa sen jälkeen kun Zaackhin salainen murhaoperaatio olisi paljastunut.
Molemmat poistuvat jatkamaan sotilaantehtäväänsä
Läpimärkä ja uupunut sulkasiipien johtaja tarpoi rivakasti eteenpäin tulivassa sademetsässä. Siinä missä vettä oli litratolkulla tälläkin hetkellä Aljaksandrin yläpuolella odottamassa pääsyä pois sankasta lehvästöstä, sitä valui, pyörteili ja virtasi myös maassa. Kaikki maa oli vähintään kymmenen sentin vesikerroksen alla. Riippuen maanpinnan muodosta, oli vettä paikoitellen jopa orin polveen, mutta täplikäs yritti vältellä näitä kohtia. Kerrankin olisi ollut ehkä hyötyä olla nahkasiipinen äpärä, Rodwor, sillä sellaisilla kilometrin mittaisilla kahlaajanjaloilla pääsisikin ehkä oikaisemaan nämä syvemmät kohdat.
Syy miksi johtaja oli sademetsässä, kaikista vaarallisimmalla alueella, oli selkeä. Sademetsä oli aina ollut Chadrojen turvapaikka. Monet lintusiivet tunsivat vaarallisen metsän kyllin hyvin voidakseen selviytyä siellä. Yleensä se antoi suojaa luonnovoimia ja tunkeilijoita vastaan. Rodworien vallan aikana sademetsä oli ollut ainoa paikka, jossa kykeni olemaan varma ettei nahkasiipinen voinut tulla vastaan. Sodan aikana sinne oli etsiytyneet tiineet, vanhat ja vahingoittuneet.
Nyt sademetsä oli kääntynyt suojattejaan vastaan ja moni oli jäänyt loukkuun vetiseen entiseen turvapaikkaan.
Aljaksandr oli johtoportaan, sotilaittensa ja kaikkien kykenevien kanssa haravoinut sademetsää jo kaksi päivää putkeen ja onnistunutkin pelastamaan osan ahdinkoon joutuneista. Ikävä kyllä matka varrelta oli myös löytynyt enemmän kuin yksi jo hyvässä mätänemisprosessissa oleva hukkuneen ruumis. Sotilaana johtaja oli tottunut niihin siinä määrin missä ikinä kuolleeseen voi tottua.
Märkänä sekä hiestä että sadevedestä ori kahlasi eteenpäin etsien katseellaan pelastettavaa. Suurin osa sotilaista liikkui pareittain oman turvallisuutensakin vuoksi, mutta täplikäs luotti itseensä siinä määrin että uskalsi jättää henkensä omaksi huolekseen. Ainoa, mikä oli hivenen pielessä oli orin muutenkin heikko näkö, mikä johtui siitä että chadra siristeli aina silmiään. Nyt kun silmäripset olivat täynnä tiivistyneitä pisaroita ja sademetsän utu entistäkin hämäävämpi oli hankala erottaa asioita edessään. Aljaksandr kiitti kehoaan siitä etei näkö ollut lähellekään ainoa aisti jonka varassa pystyi kulkemaan.
---
Zaackh nosti turpansa vedestä, ja pitkin sen kasvoja valui suuria vesinoroja, joihin sekoittui verta ruhjeesta sen päässä. Pieni vaaleansinikirjava tamma makasi liikkumatta vedessä, ja Zaackh ravisti loputkin vedet itsestään vain ollakseen aivan yhtä märkä seuraavan kymmenen sekunnin päästä. Noin pieneksi ja hinteläksi, ja tavalliseksi tammaksi oli ollut yllätys että se oli saanut edes tämän pienen ruhjeen aikaan suuren orin leukaperiin. Musta ei vilkaissutkaan hukuttamaansa satunnaista ohikulkijaa, sillä ensinnäkin liika ajattelu sai pintaan liikaa tunteita ja toiseksi jokin muu oli kiinnittänyt mustan huomion.
Hetkeksi karvainen jättiläinen jähmettyi paikoilleen, mutta samassa sekunnissa peruutti yllättävän äänettömästi, ollakseen noinkin raavaan ja kömpelön näköinen rodwor, lähimpien puiden suojaan. Sydän hakaten sotilas toivoi ettei ruhjeen rautainen haju yltäisi chadrojen johtajan sieraimiin.
Helvetti, juuri Zaackhin tuuria. Kukaan muu joka oli hoitamassa äärimmäisen salaista ja vaarallista johtajattarensa asettamaa tehtävää ei voinut törmätä heti neljännen uhrin kohdalla itse pääpaholaiseen.
Musta ori tuijotti puskien suojista puiden lomasta tullutta vihreäjouhista. Se ei ollut kertaakaan nähnyt tätä kohuttua Aljaksandria, ja ymmärsi nyt täysin, miksi kumpikin lauma oli niin kuohuksissaan.
Johtaja oli Zaackhia varmasti ainakin kymmenen senttiä pienempi, mutta mikäli mahdollista, vieläkin voimaa uhkuvamman ja vaarallisemman näköinen. Siinä missä Zaackhin kohdalla tämä perustui massaan ja kokoon, se ei voinut päteä pieneen ja virtaviivaiseen chadraan. Aluksi Zaackh ajattelin vahvuuden vain hehkuvan täplikkäästä orista, kunnes ymmärsi että kyseessä oli se, miten lihaksikas siivekäs liikkui. Kuin jokaisen liikkeen aikana työskentelevä pieninkin lihas olisi ollut täysin täplikkään kontrollista. Kuin johtaja olisi tuntenut jokaisen lihassäikeensä ja käskenyt sitä toimimaan. Ori oli kuin kurinalainen, tyyni ja kauniin tappava armeijarykmentti yhdessä kehossa. Ei ihme, että juuri tämä ori oli ollut rodworeita vastaan nousseen kapinan alkuoima.
Zaackh tiesi, että joku olisi voinut kyetä liikkumaan noin keskittyessään joka solullaan siihen. Mutta kuten kuka tahansa tiesi, sademetsässä ei ollut aikaa keskisttyä siihen miten liikkui, vaan että ylipäätään liikkui. Zaackh puri huultaan ja kirosi mielessään. Mustan pitäisi ainakin yrittää hiljentää chadrojen johtaja jos tuo huomaisi piileskelevän mustan, mutta tehtävä oli jo ensiharkitsemalla tuhoon tuomittu. Kumpikin oreista oli väsynyt ja loppuunkulutettu sään ja tehtäviensä vuoksi, mutta ei ollut hetkenkään epälystä siitä, kumpi tappaisi ja kumman.
Ja että mitä siitä seuraisi jos Zaackh paljastuisi.
---
Aljaksandr jatkoi eteenpäin muutaman askeleen, kunnes pysähtyi. Kuten musta sotilas (josta täplikäs ei ollut millään tasolla tietoinen) oli tehnyt vähän aikaa sitten, Aljaksandrkin ravisteli vettä itsestään ja harjastaan niin että pisarat lentelivät joka suuntaan kaaresta. Kolme erimittaista jouhista sidottua pitkää poninhäntää läimähtivät orin kaulaan ja lavoille kuin vihreät ruoskat. Sitten johtaja jatkoi nopeasti matkaansa vaaleansinisen ruumiin luo ja kumartui alas.
Tamma oli vielä lämmin, ja räpyteltyään silmistään suurimmat pisarat, ori yritti katsoa tarkemmin, tunnistaisiko nuoren vainajan. Tamman kasvot olivat kuitenkin veden alla, ja hellästi ori nappasi kiinni kuolleen nuorikon korvasta, ja kohotti tamman päätä ja laski sen sitten toiseen kohtaan niin että elottomat kasvot jäivät veden pinnan yläpuolelle.
---
Zaackh seurasi liikkumatta, jokainen lihas jännittyneenä ja henkeään pidätellen johtajan jokaista liikettä. Kahtaa hevosta erotti vain kymmenisen metriä, puska, ja kuollut tamma. Täysin varoittamatta kissa ja hiiri-leikin vahvempi osapuoli päästi sateeseen tukahtuneen mutta hyytävän raivonkarjahduksen ja oli vähällä saada saaliinsa paljastamaan itsensä, mutta Zaackhin yllättynyt älähdys takertui kaikkien rodworien onneksi sen kurkkuun.
---
Aljaksandr olisi voinut pelastaa ehkä nuoren tamman, jos olisi ollut hieman nopeampi, venyttänyt itseään vielä vähän enemmän, puskenut itseään rajojensa yli. Äärimmäisyys ei riittänyt silloin kun oli johtaja! Ennenkuin raivonpurkauksen kaiku oli ehtinyt himmetä sateeseen, valkohehkuista vihaa kokeva täplikäs levitti siipensä liian pienessä tilassa niin että kummatkin iskeytyivät päin vahvaa puunrunkoa saaden lehvästön yläilmoissa kavahtamaan
---
ja liikkumaan niin että varmasti ainakin litra kylmää vettä tippui piilottelevan ja valittamaan kykenemättömän mustan sotilaan päälle.
---
Puuskuttaen ja täristenvihreäjouhinen kokosi itsensä ja siipensä jälleen kiinni kylkiin, hengittäen mahdollisimman rauhallisesti. Raivonpurkausta ei ollut koskaan tapahtunutkaan. Moni muu mahdollisesti tälläkin hetkellä vaarassa oleva ei odottanut, kuollako nyt vai ehkä kohta vain jotta johtaja voisi pitää pienen tunteellisen hetkensä. Täplikäs soimasi itseään, seisoi hetken paikoillaan ja jatkoi matkaansa vihaisena itselleen, huomaamatta kiireessään ja raivossaan mustaa sotilasta.
---
Kerrankin hyvä tuuri, chadrojen johtajan kiire ja koko maailma oli ollut Zaackhin puolella, ja musta olisi voinut luultavasti pyörtyä onnesta ja helpotuksesta. Tämä märkä lätäkkö ei kuitenkaan ollut oikea paikka, eikä ori olisi turvassa ennekuin omalla puolellaan. Chadrojen lahtaaminen saisi jatkua vasta levon jälkeen, ettei väsymys ja herpaantunut keskittymiskyky laukaisisi uutta laumojen välistä sotaa sen jälkeen kun Zaackhin salainen murhaoperaatio olisi paljastunut.
Molemmat poistuvat jatkamaan sotilaantehtäväänsä