Sadetanssia (K15, online)

K15, pelin sisällön vuoksi!

Pauhaavan Acad-putouksen jylinä jäi kauemmas, kun raskaan rodworin kaviot viistivät vedenpintaa. Nahkasiivet iskivät vauhtia ilmassa, tuulen humistessa mustan orin korvissa. Cheredjan kääntyi taitavasti ilmassa, laskeutuen sitten virtaavan joen varrelle.

Taivas oli niin synkkä, että pilvet olivat varmastikin tulossa Chadrojen mailta. Tulvat eivät olleet vieläkään hellittäneet, mutta jättäneet suurimmat osat nahkasiipien maista rauhaan. Ainakaan vedenpaisumus ei ollut niin suuri kuin Chadroilla, tosin Acadin joen pinta oli noussut valtavasti. Redjan silmäili ympäristöään. Sillä ei ollut harmainta aavistusta siitä, missä tämän sotilaat majailivat, ja tehtävä odotti suorittajiaan. Ori kiristeli hampaitaan. Oli kulunut vain muutama tunti kun Cheetah oli antanut tälle tehtävän värvätä kaksi parasta sotilastaan salamurhaajiksi, mutta tuloksettomasti oli musta yrittänyt palkollisiaan tavoittaa. Se sai sotakapteenin raivon partaalle.

Yksi mustista pilvistä repesi ja voimakas ukkosen jylähdys täytti jokea ympäröivän metsän. Lentokeli oli siis taas surkea, mutta siitäkin huolimatta tämän päivän aikana sotilaiden olisi syytä lipua Chadrojen puolelle. Redjan mulkaisi virtaavaa vedenpintaa, jossa mustan kuvajainen pirstoutui ja huuhtoutui näkymättömiin. Ei auttanut kuin jatkaa etsintöjä.

Elmia ja Narcissa, welcome! <:

Yksinäisyys.

Se oli ajanut myrkynvihreän tamman eristyksistään takaisin sivistyksen pariin. Koko elämänsä ajan Narcissalla oli ollut joku seuranaan, yleensä Cheetah, mutta tamman oltua kadoksissa yksinäisyys ja tekemisen puute alkoivat tuntumaan kovin masentavilta. Neuvonantaja ei myöntäisi sitä koskaan kellekään, mutta se kaipasi Ceetä ja elämäänsä taas vipinää.

Tummanvihreät kaviot veivät tamman putouksille. Miten valtavasti joki olikaan kasvattanut leveysmittaansa! Mutta se ei ollut asia, mikä sai tamman kasvoille hymyn. Narcissan näkökenttään nimittäin ilmestyi kukapa muukaan kuin sotakapteeni Cheredjan.

Raidallinen tamma otti huulilleen suloisimman ja lipevimmän hymynsä aikoihin ja asteli häntä koholla mustan orin taakse, jääden muutaman metrin päähän.
- Kas, Rodworien oma, rakas petturimme. Mitäs Cheredjanin arkeen kuuluu? tamma kysyi äänellä, joka tihkui siirappia.

Kyllä, Narcissa oli tullut takaisin.

Redjan havahtui ajatuksistaan ääneen, jonka oli luullut jo hautautuneen Loranian syövereihin. Musta painoi korviaan lähemmäs niskaa, kääntyen sitten varmasti ympäri. Keltaiset silmät tuijottivat nyt vihreää, lipevä katseista tammaa, jonka nähdessään kuolleetkin kääntyivät haudassaan. Sotakapteeni puuskahti, Narcissa ei ollut muuttunut tippaakaan viimenäkemästä. Ivalliset sanat olivat vain koruja kokonaisuudessa - ei ollut vaikea arvata, mistä johtajatar Cheetah oli geeninsä perinyt.

- Narcissa. Redjan totesi lyhyesti ja kylmästi. Ori ei ilahtunut tapaamisesta, sillä entinen neuvonantaja oli tunnetusti nopea suustaan ja ehdottoman arvaamaton. Itseasiassa tamman palaaminen sai sotakapteenin miettimään, oliko tällä jälleen kerran jokin kiero ajatus toteutettavana. Redjan jännitti jokaisen lihaksensa, vaikka tiesi varsin hyvin ettei vihreästä olisi vastusta jos voimin miteltäisiin. Musta halusi vain konkreettisesti varmistua siitä, että on valmis pitämään puoliaan - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sillä jos jostain Narcissa oli tunnettu, niin suostuttelemisesta ja manipuloimisesta.

- Sitä samaa voisin kysyä sinulta. Luulevat sinun kuolleen. Redjan murahti, mulkaisten tammaa paheksuvasti. Vain vihreällä oli tarpeeksi pokkaa kadota ja palata takaisin, todennäköisesti oman virkansa perässä jälleen. Korvaavaa neuvonantajaa Cheetah ei ollut koskaan palkannut.

Narcissa naurahti sotakapteenin sanoille ja asteli lähemmäs yrmynaamaista oria. Tamma lisäsi askeleihinsa aina ekstraelastisuutta, mutta se ei ollut mitään verrattuna tähän. Tamman takaosa keinahteli enemmän kuin ruotsinlaiva myrskyisellä merellä, kun tämä keikistellen asteli aivan orin naaman eteen.

- No mutta, miten kauheaa! En olisi uskonut, että kukaan voisi olla niin ilkeä, että pistäisi tuollaisen juorun liikkeelle, tamma kauhisteli ääneen.
- Onneksi ei kuitenkaan, vai mitä? Miten rakas Ceeni muuten on voinut? Minun oli tarkoitus etsiä hänet käsiini ensitöikseni, mutta tiedäthän sinä, miten kiireisiä johtajattaret nykypäivinä ovatkaan... Entä se sinun säälittävä sulkasiipinen tyttäresi? Joko hän on toipunut äitinsä traagisesta murhasta?

Narcissa hymyili sievästi ja viattomasti, poraten hetken kirkkaanvihreiden silmiensä katsetta orin keltaisiin, kunnes hitaasti ja arvokkaasti asteli Acad-joen lämpimään veteen.

Redjan tiesi kuinka pitkälle Narcissa oli suunnitelmissaan valmis menemään, mutta siitäkin huolimatta ori meni täysin hämilleen. Vihreä keinahteli lähemmäs, eikä sotakapteeni sillä hetkellä osannut ajatella mitään selkeästi - miksi tamma oli niin viettelevän näköinen? Neuvonantaja tuskin saisi suurtakaan hyötyä siitä, että sai tietämättään osakseen halukkaita ajatuksia sotakapteenin pään sisällä.

Redjan pudisteli päätään, sillä jokeen kahlaamaan menneen Narcissan sanat napsahtivat mustan tajunnassa. Evestä puhuminen halventavaan sävyyn oli asia, jota ori ei voinut sietää - raivo pyyhkäisi sotakapteenin ylitse, ja samassa tämä oli hypähtänyt ympäri, syöksähtänyt tamman perään ja iskenyt hampaillaan kohti toisen hännäntyveä. Musta oli niin harjaantunut taistelija ja vihan sokaisema, että napakka purema saisi varmasti vihreä ulvahtamaan kivusta.

- TURPA KIINNI LEHMÄ! Redjan karjui raivonsa lomasta, keltaiset silmät leiskuen. Neuvonantajan provosointi oli osunut täysin oikeaan paikkaan, mutta tamma ei ollut ottanut huomioon orin äkkipikaisuutta. Sotakapteeni puuskutti, kuopaisten joen virtaavaa vettä kaviollaan.

Siinä missä kuka tahansa muu olisi ulvonut kivusta täyttä häkää, Narcissa päästi nautinnollisen äännähdyksen. Mutta myrkynvihreä tamma ei ollutkaan kuin muut. Narcissa oli saanut orista juuri haluamansa reaktion, ja se oli saanut provosoitua tämän juuri oikeaan mielentilaan. Tamma kääntyi oria kohti ja hymyili sievästi. Sitä ei pelottanut väkivaltaiset orit. Ei, pikemminkin ne vain innostivat tammaa.

- Miksi huudat, Cheredjan? tamma kysyi lipevästi ja asteli jälleen aivan lähietäisyydelle. Tamma katsoi viettelevästi oria suoraan silmiin.
- Olemme aivan lähellä. Kahdestaan. Ei muita lähettyvillä, neuvonantaja kuiskasi sotakapteenin korvaan, ja käveli viettelevästi muutaman metrin kauemmas.
- Vai etkö kykene käsittelemään sitä mielihyvää mikä kehoosi virtaa, kun tunnet veren maun suussasi ja hajun sieraimissasi? Narcissa kysyi ja hymyili sairaalloisen suloisesti.

- Nauti tunteesta, Cheredjan, äläkä seiso siellä ja huuda.

Sotakapteeni ei ymmärtänyt - eikä tahtonutkaan.

Ei sitä, miksi Narcissa teki tämän, eikä varsinkaan sitä, mikä vihreän päässä oikein viirasi. Ukkonen jylisi jälleen, mutta tälläkertaa valtava salama puhkaisi reiän tummaan pilveen ja koko taivas repesi. Muutama pisara vaihtui rankkaan sateeseen, joka raiskasi armotta vedenpintaa. Keltaiset silmät katselivat sadevedestä kastuvaa Narcissaa, tämän virheetöntä turkkia ja vesipisaroita, jotka valuivat vuolaasti tamman muodoilta alaspäin. Redjan nielaisi.

- NAUTI MISTÄ? KORKKIRUUVIAKIN KIEROMPIEN SANOJESI KUUNTELUSTA? OLET HULLU! Mustan suonissa alkoi adrenaalini virrata, eikä tämä enää erottanut veren kohinaa rankka sateen pauhusta. Redjan lähti määrätietoisesti astelemaan kohti neuvonantajaa, tuijottaen tätä murhaavasti kulmiensa alta. Paksut jalat kauhoivat joessa, kuljettaen nahkasiiven vain muutamien metrien päähän tammasta.

- Et tiedä yhtään mitään siitä, mistä minä nautin.. Redjan murisi hampaidensa välistä niin uhkaavasti, että joku olisi voinut jo laskea alleen. Mutta sotakapteeni tiesi, ettei tämä tamma tulisi niin tekemään. Se puhuisi niin kauan, kunnes saisi haluamansa - vaikka siihen menisi vuosituhat.

Jäätyy!

Sulaa!

Narcissan suklaanruskeat kutrit valuivat vettä tamman kasvoille. Kirkkaanvihreät silmät tuntuivat lähes loistavan pilvipeitteen tuomassa hämärässä. Sotakapteenin huuto sai myrkynvihreän tamman kihelmöimään sisältä, eikä tämä malttanut odottaa enää.

- Cheredjan, sanon sen suoraan. Etkö ollutkin pettynyt, kun rakas vakoojasi toi maailmaan vain yhden saastaisen sulkasiiven lisää? Tiesit, ettet koskaan pääsisi kouluttamaan siitä varsasta täydellistä itsesi kopiota. Koska myönnettäköön, nykyään rodworit eivät ole samanlaisia kuin ennen. Mokomia nysväreitä, jotka eivät uskalla tai jaksa tehdä mitään laumamme hyvinvoinnin eteen, Narcissa sanoi ja kohotti merkittävästi kulmaansa.

- Sinä voit vielä saada sellaisen, Redjan. Mutta vain jos Sinä oikeasti sitä haluat.

Sade huuhtoi sotakapteenin kasvoja, pyyhkien vihaisen ilmeen hetkeksi mukanaan. Redjan lopetti hengittämisen - Cheredjan, sanon sen suoraan. Vihreän sanat olivat vaatimattomat mutta sitäkin todellisemmat. Eve ei ollut synnyttänyt suinkaan mallikelpoista rodworia, vaan sulkasiipisen elostelijan, joka ei halunnut olla isänsä kanssa missään tekemisissä. Redjan oli menettänyt yhteyden ainoaan varsaansa, mutta oli pitänyt sitä myös itse ainoana oikeana ratkaisuna. Neuvonantajan sanoissa oli perää.

Musta laski katseensa väreilevään joenpintaan, vetäen sitten syvään henkeä. Narcissa tulisi hyötymään jälkeläisestä yhtä paljon kuin Redjankin, siitä tämä oli varma. Keltaiset silmät nousivat ja katsoivat levottomasti tammaa.

- Miksi sinä haluat auttaa minua?

Jääässsä!

Sulattelen!

Narcissa hymyili sievästi Redjanille. Tarvittiin enää loppusilaus. Siispä neuvonantaja lähti kaula kaarella ja häntä koholla kiertämään oria hitaasti ympäri.

- No mutta, täytyyhän minun pitää huoli laumamme tulevaisuudesta. Paitsi että se tekisi hyvää sinun mielenterveydellesi, se varsa saisi loistavan koulutuksen meiltä ja näin ollen yltäisi varmasti... mahtaviin tekoihin, tamma liversi orille. Se katsoi sotakapteenia kulmiensa alta suklaanruskeat kutrit kasvoillaan, veden valuessa karvapeitettä pitkin jokeen.

Lopulta Narcissa pysähtyi aivan Redjanin eteen.
- Miksi en auttaisi sinua?

Redjanin katse oli lasittunut. Vihreän tamman sanat kaikuivat orin korvissa kuin rikkinäinen nauhuri, iskostaen ajatusta yhä lujemmin tämän alitajuntaan. Mahtaviin tekoihin.. Sellaisiisin, joihin Nera ei koskaan olisi kykeneväinen. Kaksi täysin puhdasta rodworia, parhaimmista geeneistä - mikään ei voisi mennä vikaan.

Lopulta sotakapteeni räpäytti keltaisia silmiään, katsoen Narcissaa tyhjästi. Tamma oli tullut aivan lähelle mustaa, uhkuen itsevarmuutta ja keikistellen flirttailevasti. Redjan veti syvään henkeä. Vesi valui pitkinä noroina tämän kasvoilla, sateen vain voimustuessa kokoajan. Kuin koko luonto olisi kunnioittanut julmaa suunnitelmaa.

- Hyvä on.

Narcissa myhäili mielessään. Tämä oli onnistunut juuri oikeaan, vedotessaan orin sekaveriseen tyttäreen, josta ei koskaan tulisi mitään. Ei mitään muuta kuin hylkiö, se oli varmaa. Alijaksandr ei varmasti hyväksyisi tummaa chadraa riveihinsä, vaikka tämä olisi kuinka rodworvihainen tahansa.

Vihreä tamma ei jahkaillut, vaan kosketti turvallaan orin kaulaa. Tämä näykkäisi niskasta ja liu'utti sitten hampaansa pitkin sotakapteenin treenattua kehoa, näykkäisi tätä mahan alta ja häpeilemättä kosketti orin nivusia turvallaan.

Narcissa ei ollut tamma, joka kysyi lupia tai ajattelesi häpeilevästi. Sillä ei saanut tuloksia aikaiseksi.

Redjan pysytteli pakoillaan, kun vihreä aloitti määrätietoisen hyväilyn. Ori vääntelehti paikoillaan, yrittäen päästä toisen kosketukselta karkuun. Koko tilanne oli kaikkea muuta kuin romanttinen saatika siirappinen, jotenkin niin.. Suunniteltu. Redjan puri huultaan, mulkaisten Narcissaa kulmiensa alta. Nainen oli kierompi kuin korkkiruuvi, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta mitä kaikkea tästä oikeasti seuraisikaan..

Redjan ei kestänyt enää vihreän härnäämistä, vaan iski hampaansa tämän säkään säälimättä. Lämmin veri alkoi pulputa sotakapteenin suuhun, värjäten tamman kaulaa noroilevan punaiseksi. Redjan myhäili mielessään, pulssin alkaessa tasaisesti nousta. Tätähän Narcissa oli kerjännyt. Miksi siis olla turhaan hienotunteinen, kun asiat pystyi hoitamaan paljon hauskemminkin?

Samassa sotakapteenin silmissä välähti murto-osa sekunnin ajan kuva harmaasta sulkasiivestä, joka valui verta säästä ja vuodatti katkeria kyyneliä. Eve. Musta jähmettyi paikoilleen. Viimeksi kun Redjan oli ollut tämänkaltaisissa toimissa, oli Nera saanut alkunsa. Vääryydestä, raiskauksesta. Harmaan tamman surulliset kasvot vaihtoivat kuitenkin pian väriä, eikä ori purrutkaan enää edesmennyttä rakastettuaan, vaan rodien neuvonantajaa.

Yksi, mitäänsanomaton kyynel kostutti mustan silmän, putoamatta kuitenkaan koskaan poskelle.

Narcissa vinkaisi, kun tunsi pistävän kivun säässään, metallisen tuoksun sieraimissaan ja lämpimän veren kaulallaan, joka pian kuitenkin sekoittui piiskaavaan sateeseen ja valui maahan. Tamma näykkäisi oria tämän lihaksikkaasta kupeesta, ja nautti joka hetkestä. Sen suunnitelma tulisi vielä täytäntöön ja se pääsisi vielä kostamaan Jaguarin puolesta. Niin sen tuli olla.

Hetkessä oli jotain runollista. Kaksi entistä rakastunutta, jotka olivat vannoneet rakkaudettomuuden puolesta, kohtasivat tässä myrskyisessä säässä vesiputouksen luona. Molemmilla oli entinen elämänsä, mutta tässä hetkessä heillä oli vain toisensa ja eläimelliset halunsa. Molemmat olivat vain siivekkäitä hevosia, arvonsa siinä hetkessä unohtaneena. Ja tällaista hetkeä ei toista tulisi näiden kahden välille.

Redjan halusi kaiken olevan nopeasti ohitse. Halusi, ettei kukaan tulisi koskaan tietämään, kuinka vihreä viettelijätär sai ylipuhuttua jäyhän sotakapteenin tekemään jotain, josta seuraisi taas yksi viaton ja murrettu pelinappula aikuisten valta leikkeihin. Musta pakottautui kuitenkin ajattelemaan sitä, kuinka kaunis neuvonantaja olikaan valuessaan vettä joen väreilevään pintaan. Ja sitä, kuinka tämän vihreinä hehkuvat silmät kiiluivat nautinnosta, kun ori lopulta nousi tämän selkään.

Se, mitä seuraavan kymmenenminuutin aikana tapahtui, pyyhkiytyi jokaisen työnnön aikana Redjanin mielestä. Kuin jokainen liike olisi ollut virhe, joka kumitettiin pois. Sotakapteeni puuskutti ja painoi silmänsä tiukasti kiinni - se oli jälleen kerran tilanteessa, josta seuraisi joko paljon vihaa ja tuskaa, tai sitten uusi mahdollisuus. Mahdollisuus, jonka tämä oli tahtomattaan joutunut vuosia sitten pilaamaan.

Redjan valui hitaasti tamman päältä ollessaan valmis. Tämän keltaiset silmät olivat paikoillaan ja tuijottivat sumeana vain yhtä pistettä. Kaksi Loranian vaikutusvaltaisinta hevosta aina johtajattaren jälkeen olivat tehneet syntiä, joka toisi joko pelastuksen tai helvetin rodworeille. Ilman, että tulevaisuudessa maailman näkevä varsa tietäisi, mihin oli luotu. Musta veti syvään henkeä. Ukkonen jyrähti aivan lähistöllä, paiskaten sadetta jälleen kerran kovempaa kohti maankamaraa.

- Kiitos. Redjan nosti hitaasti katseensa Narcissaan, ja hetken kuvitteli tuntevansa pienen muljahduksen sisällään. Oliko vihreä lunastanut sittenkin jonkinlaisen arvostuksen sotakapteenin sisimmässä?

Narcissa koki, kuin kaikki palasen palat olisivat loksahtaneet yhteen. Redjan sopi Narcissaan täydellisesti, eikä tamma ollut ennen tuntenut asioita ihan tässä mittakaavassa. Orin lihakset värähtelivät, ja Narcissa kieri nautintonsa hekumoissa. Menneisyyden haamut saivat palata hautoihinsa ja pysyä siellä.

Pian kaikki kuitenkin oli ohi, ja Narcissa tunsi pitkästä aikaa itsensä tyytyväiseksi. Olo ei ollut enää tyhjä, ontto, kuin jokin puuttuisi. Toki Cee oli tuonut omanlaisensa täydennyksen aina tamman elämään, mutta aina jokin oli uupunut. Samalla kuitenkin neuvonantaja tunsi itsensä alastomaksi. Se oli hetkeksi riisuttu täysin kaikista kieroista peleistä ja juonista ja paikalla seisoikin vain Narcissa. Se pelotti tammaa ja herätti kunnioitusta - oliko Redjan tosiaan tietämättään saanut tällaisen otteen tammasta? Narcissa koki olevansa kuin transsissa.

- Ole hyvä, tamma sanoi hiljaa ja katsoi oriin vihreillä silmillään tungettelevasti, yrittäen saada selville orin salaisuuden. Poissa oli pilke tamman silmistä ja vino hymynkare huulilta, kerrankin tammalla oli kasvoillaan aito katse. Silmistä välittyi kaikki se tunne ja ahdistus, minkä tamma oli vuosien ajan peittänyt kaikilla kierouksillaan. Miten oli sotakapteeni siinä onnistunut?

Narcissa ei halunnut seistä siinä yhtään kauempaa, herkkänä, aitona ja haavoittuvaisena. Tamma liikehti vaivaantuneesti.
- Minun pitäisi tästä kai lähteä, tamma sanoi. Sen pidemmittä puheitta tamma kahlasikin vedestä ylös, levitti siipensä ja lähti myrskyn sekaan.

Tekisi hyvää molemmille päästä ajattelemaan asioita rauhassa.

Narcissa poistuu, kiitooooos <3

Kun hevosten katseet lopulta kohtasivat, alkoi sotakapteeni ymmärtämään. Neuvonantaja seisoi mustan edessä, täysin nöyränä ja vaiti. Hetki, jolloin sanat eivät merkinneet mitään. Redjan nyökkäsi hitaasti, sillä Narcissan täysin riisuttu kokonaisuus oli paras kunnianosoitus, mitä tämä oli koskaan kokenut. Saatika tuli koskaan enää kokemaan. Nahkasiipi puuskutti yhä, kun vihreän sanat pääsivät ilmoille ja tukehtuivat piiskaavan sateen ropinaan ja ukkosen jylinään.

Redjanin oli sanomassa jotain, jotain mikä ei varmastikaan olisi sopinut tilanteeseen tai parhaimmassa tapauksessa olisi pilannut kaiken, kun Narcissa jo kiiruhti ensin. Neuvonantajan täytyi olla hämillään ja säikähtänyt, sillä musta oli odottanut jotain paljon jykevämpää kuin "Minun pitäisi kai lähteä". Sotakapteeni ei saanut päästettyä kuin tukahtuneen mutinan, kun tamma katosi harmaisiin sadepilviin. Redjan oli jälleen yksin.

Ori veti syvään henkeä, pysytellen paikoillaan. Sen oli saatava selvittää ajatuksensa perinpohjaisesti - viha neuvonantajaa kohtaan oli muutamissa minuuteissa kääntynyt selittämättömäksi tunnemyrskyksi, jonka purkamiseen saattaisi mennä ikä ja terveys. Vai oliko kaikki ollut vain kahden hevosen läheisyyden kaipuuta, ei mitään muuta? Olisiko ollut samantekevää, ketä Narcissa olisi mennyt viettelemään? Keltaiset silmät vilkaisivat ympärilleen.

Oli miten oli, Redjan oli juuri tehnyt jotain peruuttamatonta.

Redjan poistuu, kiitos itsellesi honey<3