Maybe you're leader but still I don't like you

//Mielenkiintoinen otsikko vaikka kyseessä on ylennyspeli ; D Juups, eli BC ja Cee tänne...

Destripador Diablo

Tumma siluetti korkealla taivaalla lensi eteenpäin tuulessa. Aurinko oli juuri äsken laskenut mailleen ja hohkasi vielä hiukan valoa maailmaan. Sitä ei Diablo kaivannut. Vastahan ori oli herännyt niissä toiveissa että kauniin syksypäivän jälkeen olisi aurinko jo kokonaan väistynyt yön tieltä. Pian olisikin mutta ennen sitä tuo yrmy ori vain odotti. Se odotti yötä. Aikaa jota tuo saattoi rakastaa omalla tavallaan. sen tuomaa pimeyttä ja mahdollisuutta orin piiloutumiselle. Mukanaan pimeys toisi kuitenkin myös vaaroja kun nahkasiipinen hevonen suunnisti louhikolle.

Kymmenen minuuttia eteenpäin ori oli jo kiitettävästi laskenut korkeuttaan. Sen vauhti oli hidastunut jo paljon äskeisestä mutta siipiään tuo joutui räåyttelemään aika tiuhaan tahtiin. Yöstä oli tulossa myrskyinen, juuri sellaisesta tämä kovia kokenut ori piti. Laskeutuminen kivikolle olisi kuitenkin nyt haastellisempaa, vaan eipä tuo sekverinen siitä välittänyt. Varovasti tuo ajautui vastatuuleen voimakkailla siiveniskuilla ja pian äkkäsi allaan pienen tasenteen. Vielä muutama isku ennen kuin ori pudottautui kalliolle sen läheltä. Kaviot kolahtivat kiveen.

Nyt oli jo paljon äskeistä pimeämpää ja lisäksi kivet peittivät suurimman osan auringon lopusta kajosta. Ori asteli hiljaisena muutaman suuremman kiven välissä olevaan syvennykseen ja tasapainoili siitä ylemmäs voidakseen tarkkailla maastao. Punaisilla silmillään tuo haravoi ympäristöään, kuulematta juuri nyt mitään muuta kuin tuulen kohinan. Syysmyrsky oli puhkeamassa.

Kaviot kopisivat kovaa kivikkoa vasten, kun ylpeästi itseään kantava Cheetah asteli pitkillä jaloillaan eteenpäin. Johtajattaren oransseista silmistä heijastui turhautuneisuus - jo viidettä päivää tämä käveli samaisia alueita lävitse löytääkseen sotakapteenin, mutta turhaan. Cheredjan oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen saatuaan tehtäväkseen värvätä sotilaitaan salamurhaamaan chadroja, joten tamma kuvitteli jo toisen jänistäneen. Musta oli kyllä lojaali, mutta jostain syystä Ceen selkäpiitä karmi ajatuskin, että sotakapteeni oli joskus sekoittunut sulkasiipeen. Jokainen tosin oppi virheistään, eikä sotakapteeni ollut pettänyt laumaansa silloinkaan, vaan kylmäverisesti murhasi hairahduksensa.

Vihreä puuskahti. Jos asiat olisivat niin kuin niiden pitikin olla, sotakapteeni olisi nyt hoitamassa tehtäviään ja varmistamassa sotilaidensa selustan. Aikaa vain oli kulunut niin kauan, että johtajatar halusi saada kuulla jo tuloksia. Tietämättömyys sai tämän raivon partaalle - mitä jos Aljaksandr olikin saanut sotilaat kiinni itseteossa? Cee kiristeli hampaitaan, potkaisten sitten kiukuissaan kovaa maata. Miksi kaiken piti olla aina niin helvetin monimutkaista, miksei chadrat voineet vain suosiolla luovuttaa kaikkea valtaa nahkasiiville? Ne ällöttävät sulkakasat saisivat vielä katua päivää, jolloin päättivät turvautua ah-niin-ihanaan-pelastajaansa, joka todellisuudessa oli vain likinäköinen moppitukka.

Cee havahtui ajatuksistaan kuullessaan voimakkaan tömähdyksen. Hämärässä tämä ei kuitenkaan nähnyt heti tulijaa ja voimistuva tuulikin sotki pienempiä ääniä. Vihreä jännitti jokaisen lihaksensa, sillä tämä oli harvinaisen äkkipikaisella tuulella. Yksikin väärä sana, ele tai teko, ja tamma olisi vieraan kurkussa. Oranssit silmät kaventuivat ääriään myöten, jotta hahmo saisi tarkat ääriviivat. Johtajatar kaarsi kaulaansa, häntä hienoisesti koholla. Siivet lepäsivät kyljillä, mutta valmiina suojaamaan jos tulija olikin agressiivinen. Vaikka Cee kuinka paljon kunnioittikin laumaansa, oli joskus rodien luonnevikaisuus ärsyttävää - pimeällä kulkeminen oli jopa johtajattarelle harvinaisen epämiellyttävää. Koska olisi aika hankkia henkivartija? Vihreä naurahti mielessään. Ikään kuin tamma tarvitsisi jotain aivotonta korstoa turvaamaan selustansa.

- Antaa kuulua, kuka siellä? Cee rykäisi niin kovaa ja tiukasti, kuin naisellisen hennolta ääneeltään vain pystyi.

Nahkasiipi oli sulkenut silmänsä ja antoi kylmän tuulen tunkeutua luihin ja ytimiin. Tuo oli noussut vähän avonaisemmalle kivelle äsken ja tasapainoili nyt pienellä röykkiöllä. Huuto kuitenkin keskeytti orin ajatuksistaan ja tuo avasi verenpunaisena leiskuvat silmänsä. Musta kääntyi varovasti ympäri ja ampaisi pienesti ilmaan, loikaten siipiensä turvin vähän tasaisemmalle kivelle. Se oli varsin hyvin kuullut kysymyksen mutta omaan tuttuun tapaansa ei aikonut sitä heti totella. Ori vain omiin tapoihinsa tottuneena pysyi hiljaa ja kulki ääntä kohti varovasti, yrittäen olla päästämättä ääntä kavioistaan. Se tahtoi nähdä tulijan ensin ennen kuin ilmiantaisi itsensä näkösälle. Pieni Rodwor oli elämänsä aikana liian usein kuullut haukkumista koostaan ja sekaverisyydestään. haukkujille se oli kostautunut kun olivat orin aliarvioineet. Se ei ollut viisasta kun puhuttii Destripador Diablosta. Äkkipikainen ja agressiivinen ori ei kuulunut niihin jotka missään tilanteessa antoivat armoa. Varsinkin jos joku päätti tätä käydä loukkaamaan.

Diablo kulki kiviä pitkin varovasti mutta tiesi kyllä vain pimeyden peittävän itsensä. Oli vaikea olla hiljaa vaikeassa maastossa. tietenkin koventunut tuuli peitti alleen ääniä mutta silti ori uskoi tamman kuulevan tämän askeleet kivillä. Ori oli tottunut hyödyntämään pimeää värinsä kanssa ja lisäksi oppinut kulkemaan ilman valoa. Se oli pimeyden lapsi joka mieluiten juuri liikkui itselleen rakkaassa pimeydessä. Vasta hetken kuluttua tuo loikkasi erään kiven takaa vähän tasaisemmalle, tajuten olevansa aik lähellä huutanutta tammaa. Nyt tuo tunnisti toisen johtajakseen. Väkisin orin kasvoilla käväisi ilkeä virnistys samalla kun tuo pysähtyi toista vastaan.

"Tapanani on esitellä itseni vain jos tahdon. Teen kuitenkin poikkeuksen kanssasi, olen Destripador Diablo," ori esittäytyi synkällä äänellä ja sen kasvoilla pysyvä ilme oli synkkä. Punasilmäinen tuijotti itseään huimasti korkeaa johtajaa tiukasti eikä osoittanut yhtään merkkiä joka olisi kertonut mitään kunnioituksesta tai alistumisesta. Ori ei todellakaan ollut mikään alistuja. Se ei koskaan tulisi osoittamaan kunnioitusta johtajalleen jolta tahtoi unelmissaan riistää vallan. Ori ei edes olisi osannut kumarrella toisille kun oli koko elämänsä saanut näyttää ettei koko ratkaissut mitään.